Miten varautua hevoshierojan tuloon?

Hevoshieroja tulossa. Miten varautua? 

Usein kysellään miten varautua hevoshierojan tuloon. Erityisesti ensimmäisellä käynnillä saattaa olla mielessä monta kysymystä, siitä miten hevoshierojan tuloon kannattaisi varautua. Kaikkea ei välttämättä edes kehtaa tai muista kysyä. 

Nämä muistilistat on koottu erityisesti niitä hevosen omistajia varten, jotka ovat ensimmäistä kertaa varaamassa hieronnan hevoselleen tai ovat varaamassa hoitoa uudelta hevoshierojalta.



Aina kannattaa kysyä

Vuonna 2002 tilasin itse ensimmäistä kertaa hevoshierojan silloiselle omalle hevoselle, tuolloin hevoshierojien käyttö ei vielä ollut niin yleistä kuin nykyisin. Aikaa varatessa en ymmärtänyt kysyä puoliakaan niistä asioista joita olisi pitänyt. Hieman yllätyksenä tuli se, että hierontakulujen päälle tulivat myös matkakulut ja se, että hevoselle suositeltiin hieronnan jälkeen useampi päivä vapaata. 

Kolmas yllätys oli se, että tallikaverin hevosta ei voinut ollenkaan hieroa, koska se oli astutettu vasta reilu kuukausi aiemmin. Näin jälkeenpäin voisi ajatella, että miten ihmeessä emme tällaisia asioita ymmärtäneet. Jokainen meistä kuitenkin tekee asioita joskus ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen ne jo onkin itsestäänselvyyksiä. 

Ammattilaiselle käy herkästi niin, että asiat muuttuu arjeksi. Kun kalenterissa on useampi hierottava päivässä, ei välttämättä osaa uudelle asiakkaalle kaikkea kertoa riittävän tarkasti. Siksi aina kannattaa kysyä. 

Jos hevoshieronnan kontraindikaatiot, eli ne syyt jolloin hevosta ei saa hieroa on sinulle vieraita. Löydät niistä lisätietoa tästä blogipostauksesta:  https://www.hevoshieronta.net/blog/hevoshieronnan-vasta-aiheet 



Kun varaat hevoshieronnan ihan ensimmäistä kertaa

  1. Varaa oma kalenteri kädenulottuville, hierojalle ei välttämättä sovi juuri sinun ehdottama ajankohta. 
  2. Varmista, että sinulla on tallin katuosoite.
  3. Varaudu kertomaan hevosesi perustiedot.
  4. Kerro, jos on jokin erityinen syy miksi hieronnan varaat.
  5. Kysy onko hierojalla toiveita hevosen liikutuksen suhteen ennen/jälkeen hieronnan. 
  6. Halutessasi voit kysyä hierojan koulutuksesta ja vastuuvakuutuksista. 
  7. Kysy onko jotain muuta erityistä mitä tulisi tietää.
  8. Kysy hierontakäynnin hinta ja veloittaako hieroja matkakulut erikseen.
  9. Varmista mitkä maksutavat hierojalla käy. 

Jos jotain olennaista jää ajanvarausta tehdessä kysymättä, voit aina laittaa viestin perään. Siihen hieroja voi vastata kun muilta kiireiltään ehtii. Jos hierojalla on sähköinen ajanvarausjärjestelmä, voit laittaa hänelle sähköpostia ennen varsinaista tilausta.  



9 asiaa, joita hevoshieroja arvostaa 

  1. Mittaa hevosen lepolämpö mielellään jo edellisenä päivänä. (Kuumeista hevosta ei saa hieroa.) Tarvittaessa peru käynti tai konsultoi hierojaa, jos hevosen terveystilanne on muuttunut ajanvarauksen jälkeen. 
  2. Hae hevonen hierontapäivänä ajoissa valmiiksi sisälle.
  3. Varmista, että hevonen on puhdas ja kuiva. Myös jalat. 
  4. Jos hieroja on ohjeistanut toimenpiteitä ennen hierontaa tee ne ennen hänen saapumista.
  5. Varaa hevoselle ja hevoshierojalle esteetön hoitotila, paikassa jossa ei tarvitse väistellä muita tallilaisia. 
  6. Jos hevonen joudutaan hieromaan karsinassa siirrä sieltä tarvittaessa ruuat pois. 
  7. Vastaa hevoshierojan kysymyksiin. 
  8. Sovi seuraavan käynnin ajankohta, vaikka se olisi vasta useamman kuukauden päästä. 
  9. Maksa maksu sovitusti. 



Mitä kaikkea hevoshieroja saattaa kysyä? Mihin kannattaa varautua vastaamaan? 

  • Hevosen perustiedot (Nimi, ikä, rotu, sukupuoli) 
  • Käyttö (Millaista liikuntaa ja kuinka usein)
  • Ruokinta (Mitä syö ja millaisia määriä)
  • Viimeisin hieronta tmv. hoito (mitä hoitoja ja millaisia huomioita silloin tehty)
  • Vanhat vammat
  • Tämän hetkiset ongelmat 
  • Hevosen muu historia




Mitä kaikkea sinun kannattaa kysyä hevoshierojalta

Hieronnan aikana kannattaa kysyä kaikkia niitä asioita joita mieleen tulee. Jos hevoshieroja käyttää termejä joita et ymmärrä, kysy rohkeasti. Jos hevonen reagoi erikoisesti johonkin voit aina kysyä mistä hieroja epäilee sen johtuvan, mutta erityisesti kannattaa kysyä: 

  • Miten toimia hieronnan jälkeen? 
  • Kannattaako hevosella pitää vapaapäiviä?
  • Onko hevoshierojalla antaa sinulle liikutus tmv. vinkkejä ennen seuraavaa hierontaa. 

Vaikka kannustan kaikkia tekemään rentouttavaa hierontaa omalle hevoselle on suuri virhe ajatella, että ei siksi käytäisi ammattilaista säännöllisesti. Omatoiminen hevoshieronta ei koskaan korvaa lihashuollon ammattilaisen käsittelyä. Hevoshieroja, jolla on useamman vuoden koulutus ja helposti tuhansia hieronta kertoja takana osaa objektiivisesti arvioida hevostasi ja sen tilannetta.  Arvosta hierojasi työtä niin saat takuulla ihmisen, joka tekee aina parhaansa juuri sinun ja erityisesti hevosesi eteen.



Jaa tämä postaus kaverille, joka on juuri varaamassa hevoshierojaa ensimmäistä kertaa tai kommentoi alle millainen oli sinun ensikokemus hevoshierojan käynnistä.   



Kategoriat: Hevoshieronta