Hevosmatkailua kotimaassa kesällä 2020

Päivitetty: heinä 24


Kuva: Heidi Nordman


Kesä 2020 tulee varmasti olemaan monella tapaa ennennäkemätön. Toisten alkuperäiset kesäsuunnitelmat uudistuivat täysin ja toisille muuttunut maailmantilanne ei ole vaikuttanut mitenkään.


Hevostallien kesään korona ja sen seuraukset on vaikuttaneet monella tapaa. Messutapahtumat loppukeväältä peruuntuivat ja isot kilpailut on peruttu. Osa talleista on perunut ratsastusleirinsä kokonaan, koska keväällä ei vielä tiedetty mikä on tämän hetken tilanne. Toimintaan on haasteellista tehdä muutoksia lyhyellä varoitusajalla, mutta niihin on nyt kaikkien varauduttava.


Kyselimme hieman hevosalan yrittäjiltä, että millaista toimintaa heidän talleilla on tulevana kesänä. Paljon on kaikenlaista luvassa ympäri Suomen. Jos matkustat kotimaassa tai vielä on kesän leiri varaamatta, tutustu ihmeessä alla oleviin hevosyrittäjiin.


Emme tee listattujen yritysten kanssa kaupallista yhteistyötä. Halusimme vain tuoda esille, että kesä hevostellen on mahdollinen siitä huolimatta, että keväällä epäiltiin kaiken mahdollisen peruuntuvan.


Kesätyöntekijämme Kiia koosti alla olevan listan hevosyrittäjistä, jotka vastasivat tiedusteluumme Facebookissa. Heidän lisäkseen kotimaasta löytyy varmasti satoja muita talleja, kotieläinpihoja ja muita vastaavia, jotka toimivat kesällä 2020.


Osallistutaan aktiivisesti ja pidetään huolta siitä, että palveluita on tarjolla jatkossakin.
Ennen kaikkea pysytään terveinä!

UUDELLAMAALLA


Hevoslaaksontalli, Vihti

Hevoslaakson talli Pohjois-Vihdissä lähellä Karkkilaa. Kesällä mahdollisuus ratsastustunneille, valmennuksille, leireille, kursseille ja maastoille. Mahdollisuus esimerkiksi Aikuisten maastakäsittely-kurssille, Äiti(/Isä)-lapsipäiväleirille sekä Länkkärit vastaan Inkkarit - leirille (isä-poika päiväleiri). Lisäksi Hevoslaakson tallilla järjestetään kisoja, seuraavat rataharjoitukset ovatkin jo 11.7.2020 klo 12 alkaen. Varaukset Hopotissa ja lisäkysymykset puhelimitse. Yhteystiedot nettisivuilta.



Maastotalli Prerya, Lohja

Tarjolla mahdollisuus maastoratsastukseen rauhallisissa maalaismaisemissa sekä ratsastustunneille suomenhevosilla.


Millitalli, Nummela

Millitalli Vihdin Nummelassa. Kesälle ohjelmana muun muassa talutusratsastusta, maastoja, alkeiskursseja, ratsastusjousiammuntaa ja tunteja kaikenikäisille. Millitallilta löytyy suomenhevosia, suomenpienhevosia, shetlanninponeja sekä liuta muita kotieläimiä aaseista kaneihin. Vierailusta sovittava etukäteen, puhelinnumero 0400366956/Mirkka Lehtonen, muut yhteystiedot nettisivuilta.


Ratsureima Ranch, Karkkila

Ratsureima Ranch Uusitalossa (Karkkilan ja Vihtijärven rajalla, Lopentieltä 6km). Mahdollisuus kokea kouluratsastusta, Working Equitationia ja monipuolista maastakäsittelyä korkeasti koulutetuilla barokkihevosilla motivoivan ja kokeneen opettajan opetuksessa. Tilalta löytyy myös kuivuribaari, kokoustila, vintage puoti ja lasitaidetta. Majoitusmahdollisuus metsämajassa (min. 1 vko) Vierailusta sovittava etukäteen, 050-591 4092/Hanne Halonen.


Tunnelmatehdas, Sälinkää

Tunnelmatehdas (Nina Backman) kauniilla maaseudulla Sälinkään kylällä vain tunnin matkan päässä Helsingistä, 45 min Lahdesta ja Porvoosta. Mahdollisuus hevosavusteiseen toimintaan kaikenikäisille. Tunnelmatehtaalta löydät poneja, hevosia, kanoja, kissoja, pupu, ja vielä muita pienempiä lemmikkieläimiä. Tunnelmatehtaan kotoisessa ilmapiirissä järjestetään eväsretkiä, kahluureissuja rannalle ponien kanssa ja koko perheen päiväleirejä. Yhteystiedot löytää FB-sivulta.



KANTA-HÄMEESSÄ


Lomamökki Roine, Ypäjä

Hevosopiston kisavieraiden ja kilpailijoiden suosima majoitus. Loistavat mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen! Varauskyselyt nettisivujen kautta.



VARSINAIS-SUOMESSA


Kantolan Ratsutalli, Uusikaupunki

Kantolan Ratsutallilla voit maastoilla kauniissa merimaisemissa, osallistua kehotietoiseen istuntavalmennukseen sekä viedä lapset lapsien ratsastustunneille. Tutustumaan ja ratsastamaan pääsee ennakkoon sovitusti. Yhteystiedot nettisivuilla.


Kittilän Talli, Uusikaupunki

Kittilän tallilla on mahdollista päästä kokeilemaan ratsastusta taluttajan kanssa sekä majoittautua mökissä meren rannalla. Viehättävä hirsimökki sijaitsee meren äärellä, jonka varaukset AirBnB:n kautta. Tässä hyvä mahdollisuus kokeilla ratsastusta ja päästä osallistumaan vaikka maatilan töihin halutessaan! Yhteystiedot FB-sivuilla ja majoitus varattavissa linkistä.


Kylämäen Hevostila, Marttila

Ratsastusta suomenhevosilla sekä ratsastusjousiammuntaa tuntien ja kurssien muodossa. Tämä lisäksi Kylämäen Hevostila tarjoaa upeita majoitustiloja, kokoustiloja sekä juhlapalveluita. Kylämäen hevostilalla on myös ravintola! Yhteystiedot nettisivuilla.



SATAKUNNASSA


Kuurankäpälä, Pori

Kuurankäpälä Porin Lassilassa. Mahdollisuus hyvän mielen toimintaan hevosten, lampaiden ja muiden kotieläinten kanssa. Ohjelmaan saa itse vaikuttaa ja siihen voi sisältyä esim. poniajelua, villiyrttineuvontaa ja villan työstöä karstauksesta huovutukseen. Erityisryhmät tervetulleita, eikä kokemusta eläinten kanssa vaadita. Omatoimimatkaajalle majoitusmahdollisuus telttaillen. Yhteydenotto FB-sivun avulla.



Woimahevosen taitotalli, Pori

Porin Söörmarkussa. Mahdollisuus varata aika kärryttelyyn tai talutusratsastukseen, erityisryhmät myös tervetulleita. Aikuisille tarjolla lempeää hevosavusteista mindfullnesia. Lähellä Yyterin rantaa. Yhteystiedot nettisivuilta.


PIRKANMAALLA


Reipin tila, Pirkkala

Reipin tila Pirkkalassa. Kesällä Reipin tilalla järjestetään leirejä ja viikonloppuisin tilalla on pääsymaksuton kotieläinpiha johon ei tarvitse varata aikoja. Arkisin tilalle voi varata perhevierailun jonka sisältöön voi kuulua esimerkiksi ponikärryttelyä, aasin silittelyä sekä muiden kotieläinten hoitoa. Yhteystiedot löytyy nettisivuilta.



ETELÄ-POHJANMAALLA


Onnenhevoset, Savitaipale

Hyvinvointi ja elämystalli Savitaipaleella Etelä-Pohjanmaalla. Mahdollista tulla tervehtimään hevosia, tai varata talutusratsastus tai ajelutus. Myös erityisryhmiin kuuluvat asiakkaat tervetulleita, esteettömät tilat. Tilalta löytyy myös kissoja ja kaneja. Vierailuista sovittava etukäteen, yhteystiedot nettisivuilla.


Siirilän ratsastuskeskus, Seinäjoki

Siirilän ratsastuskeskuksella tarjolla muun muassa ratsastustunteja alkeistasosta valmennusryhmiin asti, sekä kesällä ratsastuskeskuksella järjestetään päiväleirejä lapsille. Siirilän tilalla on mahdollisuus majoittua vanhan maatilan päärakennuksessa sekä vuokrata polkupyöriä.



POHJANMAALLA


Bubblans ponnystall, Pietarsaari

Mahdollisuus lasten shetlanninponivaelluksille. Aikuinen mukaan kävellen tai kärryillä. Yhteystiedot nettisivuilla.


Ridskolan Caprilli, Uusikaarlepyy

Ridskolan Caprillissa voit varata ratsastustunteja ja valmennuksia omalla tai ratsastuskouluhevosella. Kesällä mahdollisuus majoittua leirimökkiin kavereiden tai perheen kesken ja tuoda hevonen mukaan lomailemaan, tai valmentautumaan koulu- ja esteratsastuksessa tai maastoesteradalla.



POHJOIS-KARJALASSA


Heiskalan Hoppala, Liperi

Heiskalan Hoppalassa on mahdollista päästä eri mittaisille ja tasoisille islanninhevosmaastoratsastuksille sekä vaelluksille. Lisäksi Heiskalan Hoppalassa on mahdollisuus majoittua, osallistua elämys- ja hyvinvointiviikonloppuihin sekä maistaa villiruokaa.



ETELÄ-SAVOSSA


Luonto-Taipale, Mikkeli

Luonto-Taipale Vanhamäellä Itä-Suomessa. Maastoja ja vaelluksia metsäpoluilla ja rauhallisilla teillä kaikentasoisille aloittelijasta kokeneeseen. Yhteystiedot FB-sivuilta.



YLÄ-SAVOSSA


Iloluontoinen, Pielavesi

Iloluontoinen Pohjois-Pielavedellä Ylä-Savossa. Mahdollisuus muun muassa maastoratsastukseen suomenhevosilla, sekä rentouttaviin turvehoitoihin ja villiyrttineuvontoihin. Kesällä Iloluontoisella on myös päiväleirejä lapsille sekä muun muassa villiyrttikursseja yms. Yhteystiedot nettisivuilta.



Peltolan maatila, Vieremä

Peltolan tila Vieremällä Ylä-Savossa. Mahdollisuus päästä tutustumaan hevosiin ja lampaisiin. Muun muassa ratsastus- ja hevostaito-opetusta sekä hevosavusteista mindfullnesia ja EASEL tunnetaitovalmennusta. Yöpyminen mahdollista pienellä porukalla. Vierailuista sovittava etukäteen, yhteystiedot nettisivuilta.


LAPISSA


Dacaben husky- hevosretket, Kolari

Husky- ja hevosretket, ohjatut luontoretket, eläinavusteinen toiminta ja koko perheen toiminnallinen eläinpiha Ylläksellä. Mahdollisuus tavata hevosia, eri rotuisia koiria ja koiranpentuja sekä minihevosia. Yhteystiedot nettisivuilta.


Konijänkkä, Äkäslompolo

Äkäslompolossa Ylläksen kupeessa. Ratsastuskoulu- sekä vaellusratsastustoimintaa suomenhevosilla ja connemaranponeilla. Mahdollisuus myös päästä tapaamaan poroja ja talvisin mahdollista päästä valjakkokoirien kyytiin tai poroajelulle Lapin upeisiin maisemiin. Yhteystiedot nettisivuilta.


Polarispointhorses, Saariselkä

Polarispointhorses Saariselän itäisen Lapin erämailla. Mahdollisuus päästä kokemaan ratsastusvaelluksia luotettavilla suomenhevosilla. Kesällä syyskuun loppuun saakka on mahdollisuus retkeillä 2-4h päiväretkiä pienissä tasoryhmissä ensikertalaisista kokeneisiin. Yön yli kestävät 2 pvän ratsastusseikkailut alkavat elokuussa ja jatkuvat ruskan ajan syyskuun loppuun, näillä retkillä seikkailemme Hammastunturin erämaan poluttomassa kairassa ja kullanhuuhtojien jalanjäljissä. Varaukset nettisivujen kautta tai sähköpostilla ( info(a)polarispointhorses.com ).


VALTAKUNNALLISESTI


Suomen vaellustallien liitto

Liiton sivuilta löydät kesäisiä vaelluksia järjestäviä hevostalleja ympäri Suomen.




Saimme Hevoslaakson Tallilta Vihdistä heidän kesäsuunnitelmat videon välityksellä.


Jos haluat oman tallisi tai hevosiin liittyvän matkailupalvelun listalle voit laittaa sähköpostia osoitteeseen info@hevoshieronta.net. Kerro lyhyesti mitä, missä ja millaisia palveluita tarjoatte juuri tänä kesänä ja miten ne voi varata.


Ihanaa hevosekasta alkukesää kaikille!

130 katselukertaa

Sivut ©  Hestnord Oy

Graafiset piirrokset © Elisa Pitkänen 

Valokuvat © Heidi Nordman ja Adobe stock

Kuvien kopioiminen ja jakaminen kielletty

Rekisteriseloste

  • w-facebook