Livetallenne-maraton, ohjeet ilmoittautumiseen


Aina täytyy koittaa keksiä jotain uutta ja vähän erilaista. Alkuvuoden hevosen lihakset haltuun -haasteeseen osallistui iso määrä ihmisiä ja jäin pohtimaan, että jotain uutta olisi kiva keksiä vielä syksyllekin.


Muistan muutama vuosi sitten miettineeni, että sinällään harmi kun verkkokurssien livetallenteet ovat melkolailla kertakäyttöisiä. Hukkuvat ryhmissä kaikkien muiden viestien joukkoon ja harva niitä enää uudelleen kuuntelee.


Kesällä huomasin Facebookissa uuden toiminnon ja siitä se ajatus sitten lähti. :D


Uusi ominaisuus oli livelähetysten tallentaminen omalle laitteelle. Tästä innostuneena latasin kaikki vuosien 2018-2020 livetallenteet omalle koneelle ja hämmästyin niiden määrästä. Jokaisella omatoimisen hevoshieronnan verkkokurssilla pidetään 5-8 livelähetystä, joten onhan niitä kertynyt.


Kaikki näistä ei kyllä ole niin kelvollisia, että niitä kannattaisi eteenpäin jakaa, mutta poimin joukosta kymmenkunta livelähetystä, jotka ajattelin julkaista meidän verkkokurssialustalla.


Lähetyksissä on jonkin verran samojen asioiden toistoa, koska perusasiat pysyy hyvin pitkälle samoina. Uskoisin niistä kuitenkin olevan hyötyä ja ehkä iloakin hevosen omistajille ja hevosihmisille, joita oman hevosen hieronta kiinnostaa.


Julkaisen livelähetykset veloituksetta kaikkien saataville, mutta koska alusta jolla ne ovat on maksullinen on tallenteet avoinna vain 2 viikkoa. Uskoisin, että tässä ajassa suurin osa ehtii kuuntelemaan kaikkiaan yli kolmen tunnin verran asiaa hevoshieronnasta.


MILLOIN?

Livetallenne-maratonin sisällöt julkaistaan 19.-23.8.2020. Suosittelen, että kuuntelet tallenteet sitä mukaan kuin ne julkaistaan niin asia ei jää roikkumaan. Jälkeenpäin saattaa harmittaa, jos tallenteet jäivät kuuntelematta. Voit laittaa vaikka kuulokkeet korville ja lähteä lyhkäiselle lenkille, jonka aikana sisällöt kuuntelet. Yhden lähetyksen kesto on 20 minuutista jopa 40 minuuttiin.


Livetallenne-maratonille tulee ilmoittautua mukaan 19.8. klo 9.45 mennessä. Samana päivänä klo 10.00 avautuu jo ensimmäinen tallenne. Valitettavasti myöhässä ilmoittautuneet eivät pääse sisältöihin käsiksi. Pidäthän siis huolen siitä, että ilmoitat itsesi ajoissa mukaan.


MITEN?

Kaikki tallenteet julkaistaan meidän verkkokurssi alustalla. Alustalle pääset kirjautumaan jättäen sähköpostisi ja nimesi. Alta löydät tarkemmat ohjeet sisäänkirjautumiseen.


MUKAAN ILMOITTAUTUMINEN VAIHE VAIHEELTA


1) Klikkaa itsesi osoitteeseen: https://hevoshieronta.newzenler.com/courses/r07dhja6


2) Tutustu siihen mitä luvassa.

3) Siirry sivun alareunaan ja klikkaa "Ilmoittaudu tästä" -linkkiä.


4) Anna sähköpostiosoitteesi, nimesi ja laita ruksi kohtaan "Kyllä, minulle saa lähettää sähköpostia". Paina lopuksi "Ilmoittaudu ilmaiseksi".


(HUOM! Jos olet osallistunut kursseillemme, ja sinulla on jo tunnukset verkkokurssialustallemme, voit kirjautua niillä sisään)


5) Saat tiedon, että ilmoittautuminen on onnistunut. Klikkaa seuraavaksi "Jatka kurssialustalle".


6) järjestelmä pyytää sinua asettamaan salasanan, jota haluat käyttää. Salasanan tulee olla vähintään kuuden merkin mittainen. Tulet käyttämään sitä myös tulevaisuudessa kirjautuessasi verkkokurssialustallemme, joten pistäthän sen talteen. Vahvista salasana riville kirjoita keksimäsi salasana täsmälleen samoin kuin edelliselle riville.


7) Nyt olet verkkokurssi alustalla, käy kuittaamassa ensimmäisellä oppitunnilla, että olet löytänyt perille.



Tervetuloa mukaan maratonille! :D


Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä: https://hevoshieronta.newzenler.com/courses/r07dhja6



39 katselukertaa

Sivut ©  Hestnord Oy

Graafiset piirrokset © Elisa Pitkänen 

Valokuvat © Heidi Nordman ja Adobe stock

Kuvien kopioiminen ja jakaminen kielletty

Rekisteriseloste

  • w-facebook